Kun
Estun ”laskettuaika” alkoi lähestyä, niin jännitykseni kasvoi ja kurkin
kännykkääni aina silloin tällöin, jännittäen viestiä, alkaneesta synnytyksestä
tai mahdollisista komplikaatioista. Asiaa ei auttanut puhelimeni temppuileva
akku, joka tietenkin sammui juuri etkeä ennen kuin, Mari lähetti minulle viestin
Pääsiäissunnuntaina viestin Estun ruokahaluttomuudesta ja, että vauvoja voisi
tulla pian. – Sen verran olen
taikauskoinen, etten tohtinut päivittää tätä tietoa Blogiin, ennen kuin pennut
syntyisivät.
Tähän väliin kuitenkin mahtuukin ”mamma kerhomme osalta iloa ja surua. Aloha-beagle sai neljä pentua poikaa ja yhden tytön ja Sol-Australian kelpien ainokainen kuoli tytön kohdussa.
Pääsiäinen kului ja toivoin, että pennut syntyisivät keskiviikkona 3.4. äitini 70V syntymä päivien kunniaksi, jolloin ensimmäisestä astutuksestakin olisi 61 vrk. Eipä kuulunut pentuja ja torstain ja perjantain välisenä yönä näin aivan liian todentuntuista painajaista. Unessani Mari soitti minulle olevansa viemässä Estheriä eläinlääkärille ”pysähtynen synnytyksen vuoksi, verta oli kyllä tulossa jne jne. – ja soittaisi minulle myöhemmin”.
Kun sitten heräsin, niin huomasin, että – jälleen - puhelimestani oli akku loppu. Olin kauhuissani, ”kuinka olin saattanut nukahtaa odottaessani tietoa Estun voinnista”. – Vähitellen ymmärsin, että kyse oli vain painajaisesta.
Perjantai illalla huomasin, jonkin sortin ”ahdistusta” – sellaista, josta teki mieli ”avautua jollekin” , mutta jota itse pidin osin ”hömppänä”, kun onhan tässä nyt kyseessä ”vain koiran synnytys, ja kaiken lisäksi kokeneen kasvattajan huomassa” , ja mitäs sitä nyt painajaisista höntyilemään”. Silti oli vaikeaa ravistella tuota tunnetta pois.
Tähän väliin kuitenkin mahtuukin ”mamma kerhomme osalta iloa ja surua. Aloha-beagle sai neljä pentua poikaa ja yhden tytön ja Sol-Australian kelpien ainokainen kuoli tytön kohdussa.
Pääsiäinen kului ja toivoin, että pennut syntyisivät keskiviikkona 3.4. äitini 70V syntymä päivien kunniaksi, jolloin ensimmäisestä astutuksestakin olisi 61 vrk. Eipä kuulunut pentuja ja torstain ja perjantain välisenä yönä näin aivan liian todentuntuista painajaista. Unessani Mari soitti minulle olevansa viemässä Estheriä eläinlääkärille ”pysähtynen synnytyksen vuoksi, verta oli kyllä tulossa jne jne. – ja soittaisi minulle myöhemmin”.
Kun sitten heräsin, niin huomasin, että – jälleen - puhelimestani oli akku loppu. Olin kauhuissani, ”kuinka olin saattanut nukahtaa odottaessani tietoa Estun voinnista”. – Vähitellen ymmärsin, että kyse oli vain painajaisesta.
Perjantai illalla huomasin, jonkin sortin ”ahdistusta” – sellaista, josta teki mieli ”avautua jollekin” , mutta jota itse pidin osin ”hömppänä”, kun onhan tässä nyt kyseessä ”vain koiran synnytys, ja kaiken lisäksi kokeneen kasvattajan huomassa” , ja mitäs sitä nyt painajaisista höntyilemään”. Silti oli vaikeaa ravistella tuota tunnetta pois.
Hassua,
sillä samoihin aikoihin, kun aloin ”todella hermoilla” oli Estu alkanut
”hehhettämään” – siinä malliin, että kohta tapahtuu jotakin. Olihan typy
alkanut rakennella majaa puolen päivän jälkeen, mutta varsinaiset
synnytystouhut tyttö aloitti illalla. Klo 23 aikaan syntyikin ensimmäinen
pentukainen. Tuona yönä syntyi kaikkia kolme prinssiä ja kaksi prinsessaa.
Kaikki todella pieniä; vaikkakin siis täysi-ikäisiä.
Varoittelin itseäni kahdesta kriittisestä vuorokaudesta; etenkin kun pennut olivat niin pieniä – ja vaikka kerroinkin avoimesti ilouutisia. Tarkastin kännykkäni aina silloin tällöin – ja kiroan sen huonoa akkua. Ja niinhän siinä kävi, että Marilta tuli viesti yhden prinsessan kuolemasta. Ihme kyllä se pentueen pienin; toinen tytöistä porskutti edelleen, vaikka sen puolesta Mari oli ollut eniten epäileväinen.
Varoittelin itseäni kahdesta kriittisestä vuorokaudesta; etenkin kun pennut olivat niin pieniä – ja vaikka kerroinkin avoimesti ilouutisia. Tarkastin kännykkäni aina silloin tällöin – ja kiroan sen huonoa akkua. Ja niinhän siinä kävi, että Marilta tuli viesti yhden prinsessan kuolemasta. Ihme kyllä se pentueen pienin; toinen tytöistä porskutti edelleen, vaikka sen puolesta Mari oli ollut eniten epäileväinen.
Kyllä minua itketti pikku-prinsessan kohtalo, vaikka järki sanoikin ja sanoo, että näin paras; ei tytöstä olisi ollut eläjää kitalakihalkion kanssa. Toivon, ettei pienokainen kokenut suurta nälkää tai janoa ennen kuolemaansa. Voin ajatella, että pienokainen sai hetken olla Estun karvojen lämmössä ja sisarustensa seurassa ja pääsee nyt koirien taivaaseen. Siellä ei yksi kitalakihalkio menoa haittaa. Teki hyvää, jutella asiasta parinkin ystävän kanssa, joista suurimman vyörytyksen sai päälleen, ”isukin” omistaja, Kata. On jännää, kuinka minua voin niin surettaa pienokaisen kuolema, vaikka en ole edes nähnyt pentuja luonnossa. Ehkäpä sitä itkee samalla muutakin; kukapa ties mitä. Ja tietenkin huolta, että Estulle olisi voinut käydä synnytyksessä jotakin. En osaa sanoa, osaako koiraemo kaivata yhtä pentua, kun seurassa on vielä neljä.
Toivon että, muiden pienokaisten taival on nyt helpompi, mutta en vielä hengähdä helpotuksesta. Odotetaan, nyt sen verran, että pentujen paino alkaa nousta. – Toki tarmoa niissä kuulemma riittää. Siis toivotaan, toivotaan... Aivan kuin Estherin virallinen nimi ESperanzakin kehoittaa.
 |
| Tässä on Estun Viisikko - Alkuperäinen kokoonpano |
 |
| Enhän minä muuten kakkua ja karkkia söisi, mutta..... |
