Tietoja minusta

Oma kuva
Tammi-helmikuun taitteessa Pian nelivuotias Schapendoes-narttu Lumikuono Esperanza a.k.a Est(h)er a.k.a Estu pääsi riiaamaan LUMIKUONO BASAJAUN a.k.a Basson kanssa. Tästä alkaakoin uusi vaihe koirulaisen ja minun elmässä. Tämän blogi syntyi halusta kertoa hiukan Esteristä ja pentujen odottelusta.

Translate

maanantai 11. helmikuuta 2013

Sijoituskoiruuden omistamisesta

-->
Esther on sijoituskoira. Koiramaailmassa, Koiran sijoittamisella, tarkoitetaan kauppasopimuksella, jossa koiran, jossa koko omistajuus siirtyy kasvattajalta ostajalle vasta koiran pennutuksen jälkeeni. Estun kohdalla sovimme Marin (Lumikuonokennelin omistaja) kanssa, että Esther pennuntettaisiin kerran ennen neljän vuoden ikään ja ennen sitä omistaisimme Estun puoliksi. Tähän päiväänkin asti olen jo vastannut kaikista arkipäiväisistä kuluista (esim. ruoka, vakuutuskulut, rokotukset, eläinlääkärikulut), kun taas Lumikuono  kennelin piikkiin ovat menneet ja tulevat menemään kaikki pennutukseen liittyvät kustannukset (esim. terveystutkimukset, astutukseen liittyvät matkat, tiineen nartun madotus, erityisruokavalio). Tosiaan, kannaltani tärkeä takaraja on, että pentujen syntymän jälkeen tai tytön töytettyä neljä vuotta tyttö on kokonaan minun. MINUN!

Jotkut kasvattajat ovat innokkaita viemään kasvattejaan näyttelyihin ja maksamaan näyttelykustannuksia, mutta tähän ei Kennelin taholta luotu ”paineita”. Olemme käyneet muutamassa näyttelyssä omaan piikkiin ja kerran Marin sponsoroimana. Sijoituskoirulaisuus? Kuulostaa helpolta, eikö?

Periaatteessa se onkin helppoa. Tähän mennessä meillä ei ole ollut Marin kanssa mitään ongelmia tai erimielisyyksiä. Olen toki joskus miettinyt, olenko saattanut stressata Estherin hyvinvoinnista hiukan ylimääristä; ikään kuin vastuuntunnosta Maria kohtaan: Koen, että,  en ole vastuussa Estun hyvinvoinnista vain Estulle, vaan myös Marille ja, jos epäonnistuisin; pettäisin Marin luottamuksen. - Menipä tämä henkilökohtaiseksi. Älä ymmärrä minua, väärin; Mari ei ole koskaan kovistellut minua ”vastaamaan itselleen”, homma on kokonaan korvieni välissä. Varmaa toki on, että olisin pitänyt Estusta yhtä hyvää huolta,  olisipa Estu ollut heti alkuunsa kokonaan  minun tai olisipa Estulla ollut kolme muutakin omistajaa.

Nyt, kun Estun on ollut meidän yhteinen on ollut helppoa kysyä ja soittaa Marielle  esimerkiksi koiran terveyteen liittyvässä asiassa. Onneksi Estu on ollut varsin terve – ja varsinaisia ongelma ”mitä-mun-pitäisi-tehdä—ongelmia” ei ole juurikaan ollut. Mutta silti. Jo tieto siitä, että voi tarvittaessa konsultoida jotakuta niin paljon kokeneempaa, on helpottavaa. Mari on puolestaan ollut saatavilla, mutta ei tungetteleva.

Sijoituskoiran omistajana koiran hyvän hoidon ohella,  velvollisuuteni on ilmoittaa koiruuteni juoksuajan alkamisesta ja terveyteen liittyvistä asioista. Sitten, kun eräänä maanantaina huomasin juoksujen alkaneen (tai oikeamminkin hitusen alkaneen),  koin sekä iloa että jännitystä. – Tästä se nyt sitten alkaa! Rapsutuksia Estulle ja tekstiviesti Marille!

On ollut iloinen sattuma, että parilla ystävälläni on sijoituskoira. Kolmeen näistä olen tutustunut koirapuistossa ja yhden heistä olen tuntenut jo pian 20 vuotta.  Olemme siis voineet vaihtaa kokemuksia sijoituskoiruuden omistajuudesta. Kiinnostavaa on se, että koiriemme kasvattajat ovat  - ainakin päällisin puolin – melko erilaisia. Siinä, missä Mari on kokenut pitkänlinjan ja monen pentueen kasvattaja ja toimii kennelneuvojana, niin toinen on vasta aloitteleva yhden pentueen kasvattaja, kolmas kasvattajana jo kokenut, mutta kiireisen uransa vuoksi koiriaan vain harvakseltaan pennuttava. Näiden kasvattajien osallistuminen sijoituskoiriensa arkeen ja näyttelyihin on ollut erilaista, olipa kyseessä turkinhoito (esim. trimmauksen opettaminen) , koiranäyttelyyn osallistuminen (jopa näyttelyihin vieminen) tai pentutapaamisten järjestäminen. Tunnen Marin lisäksi yhden toisen kasvattajan, joka on antanut koiriaan sijoitukseen. Onkin tuntunut opettavaiselta keskustella hänenkin kanssaan sijoituskoiruuden omistajuudesta – ja koiranomistajuudesta  muutenkin.

Niinhän se on, että katselemalla aidan tuolle puolen ja hyppäämällä vielä aidan ylikin, näkee toisella tavoin kotipihallekin.

Ottaisinko saamani kokemuksen perusteella toisen sijoituskoiran? Kyllä. 

Pennun anturassa näkyi vielä vaalean punaista
Pienen pennun lepohetki

Kaksi päivää virallisten syntymäpäivieni jälkeen - lahja istuskeli kovin tyyriinä ammattikuvaajan kameran edessä. Pakko oli hyödyntää mahdollisuutta, kun itsestäni otettiin pari kuvaa erääsen lehteen.

2 kommenttia:

  1. Tässä Laran blogi http://tanskandoggilara.blogspot.fi/


    Olisikohan mahdollista koota kaikkien Bragun koirien blogien osoitteet johonkin tiedostoon, josta ne löytyisivät helposti.

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea... Ainakin voisi laittaa FB:hen tieduselun!

    VastaaPoista